VANAMO- JA TÄHTIMÖKOTI
Toimintamme keskeiset periaatteet ovat:
Kodinomaisuus;
Reikonlinna ei ole laitos, vaan asukkaat ovat vuokrasuhteessa ja voivat sisustaa asuntonsa omilla huonekaluilla mielensä mukaan.
Asukaslähtöisyys;
Palvelujen tuottamisen lähtökohtana ovat asukkaiden tarpeet.
Asukas voi ostaa itselleen ne palvelut, mitä kokee tarvitsevansa
(kts liitteenä oleva palvelusopimus kansion loppuosassa).
Yksilöllisyys;
Asukkaiden tarpeisiin vastataan yksilöllisesti laadittujen hoito- ja
palvelusuunnitelmien mukaan (liite kansion lopussa). Kaikissa
tilanteissa tulee huomioida asukkaan itsemääräämisoikeus.
Itsenäisyys ja omatoimisuus;
Tavoitteena on itsenäisen asumisen ja omatoimisuuden
tukeminen ja ylläpitäminen.
Kuntouttava työote;
Kuntouttavaa työotetta käyttäen asukasta autetaan
mahdollisuuksien mukaan itse selviytymään erilaisista
päivittäisistä toiminnoista ja näin pyritään säilyttämään
mahdollisimman pitkään ne toiminnot, jotka ovat vielä jäljellä.
Vanamokoti on kahdeksan asukkaan ryhmäkoti, jossa on myös yksi vierashuone intervallihoitoa varten. Vierashuoneisiin asukkaat valitsee myös SAS-ryhmä. Tähtimökodissa on seitsemän vakituista asukasta.
Molemmissa ryhmäkodeissa on omat keittiöt, joissa asukkaat syövät aamupalaa ja juovat päiväkahvit. Lounas ja päivällinen syödään isossa ruokasalissa. Ruoka tulee vanhainkodin keskuskeittiöltä, ja täällä toimii jakelukeittiö, josta haemme tarjoiluvaunuilla ruuat. Kahvit keitämme osastolla itse. Keittiömme pyrkii leipomaan mahdollisimman usein, joten pullat ja kakut ovat usein omatekoisia.
Huoneissa on myös suihku, mutta suurin osa asukkaista haluaa mennä saunaan pesulle, jotkut nauttivat vain pesuhuoneen lämmöstä, toiset ottavat kovat löylyt saunan puolella.
Kaikissa asunnoissa on hoitohälytysjärjestelmä, ranneketta painamalla saa yhteyden hoitajaan ympäri vuorokauden.
Asunnoissa on myös automaattinen sammutusjärjestelmä, sekä automaattinen paloilmoitinjärjestelmä, josta hälytys menee suoraan aluehälytyskeskukseen. Voitte tutustua myös pelastussuunnitelmaan, joka on hoitajien kansliassa.
Vanamo- ja Tähtimökodin vakituinen henkilökunta:
-
Marika Holstikko, sairaanhoitaja
-
Tuija Uotila, lähihoitaja
-
Pirjo Keskilammi, lähihoitaja
-
Alina Lakanmaa, lähihoitaja
-
Eija-Liisa Ahola, lähihoitaja
-
Maija Reunanen, kodinhoitaja
-
Anne Komu, lähihoitaja
-
sekä sijaisia tarpeen mukaan
Vastaamme pääasiallisesti hoidosta osastoilla, mutta teemme tiivistä yhteistyötä Pihlaja-, Vaahtera- ja Kanervakotien henkilökuntien kanssa. Keittiöhenkilökunta, siistijä ja talonmies kuuluvat myös tärkeänä osana toimivaan hoito-organisaatioon.
OMAHOITAJA:
Jokaiselle asukkaalle on nimetty omahoitaja. Hän on asukkaalle ja omaisille ns. luottohenkilö ja on päävastuussa yhteistyöstä omaisten kanssa. Omahoitaja neuvoo ja opastaa tarvittavien papereiden täytössä, huolehtii mahdollisuuksien mukaan asukkaan hyvinvoinnista.
Omahoitajuudesta huolimatta kaikki hoitavat kaikkia asukkaita, ja meiltä kaikilta voi kysyä neuvoja ja kuulumisia, kertoa toiveita ja tiedottaa asioita.
Toivomme, että yhteistyömme toimii hyvin niin että täällä asuvalla läheisellänne on hyvä ja turvallinen olotila.
LÄÄKEHUOLTO:
Hoitajat huolehtivat asukkaiden lääkehuollosta. Jaamme lääkkeet, haemme ne apteekista ja uusimme reseptit.
LÄÄKÄRI:
Reikonlinnassa ei käy lääkäriä, vaan meille on varattu kerran viikossa aika keskustella lääkärin kanssa sellaisista ongelmista, jotka voi hoitaa ilman asukkaan lääkärissäkäyntiä. Tarvittaessa tilaamme lääkäriajan terveyskeskuksesta ja huolehdimme kontrollikäynneistä.
APUVÄLINEET:
Reikonlinnan asukkailla on mahdollisuus saada tarvittavat apuvälineet terveyskeskuksen kuntoutuksen välinelainaamosta.
SIIVOUS:
Talossa on yksi siistijä, joka siivoaa yleiset tilat ja sopimuksen mukaan myös asukkaiden huoneet kerran viikossa. Yleissiisteydestä huolehtiminen kuuluu meille kaikille.
TURVALLISUUS:
Ulko-ovet lukkiutuvat automaattisesti klo 18:00 ja aukeavat kello 6:30. Tänä aikana oven avaus tulee hälytyksenä hoitajat puhelimeen ja näin pystytään varmistamaan se, ettei kukaan asukkaista mene vahingossa ulos tai ettei kukaan ulkopuolinen pääse sisään. Reikonlinnassa on hoitaja paikalla ympäri vuorokauden ja asukkailla on hälytysrannekkeet, joiden avulla voi hälyttää apua tarvittaessa.
VAITIOLOVELVOLLISUUS:
Laki vaitiolovelvollisuudesta koskee kaikkia Reikonlinnassa työskenteleviä.
VALVONTA:
Lääninhallitus valvoo yksityisiä palvelutaloja ja tekee tarkastuskäyntejä.
PUHELIN JA TV:
Puhelimelle on jokaisessa huoneessa pistoke. Puhelinyhtiö liittää verkkoon. Asukkaiden ei tarvitse maksaa TV lupaa.
Vanamo- ja Tähtimökodin päiväohjelma:
Kello 7:00 aamuvuorolaiset saapuvat töihin ja saavat yöhoitajalta
raportin. Vuorossa on kolme hoitajaa, jotka aloittavat päivän työt.
Aamulla otetaan ensimmäisenä mahdolliset näytteet, verikokeet,
mitataan verensokeri ym. Hereillä olevia asukkaita autetaan
wc-käynneissä, peseytymisessä ja vaatetuksessa tarpeen mukaan.
Myös huone siistitään; pedataan peti ja viedään roskat huoneesta.
Noin 8:00 Aamupala
Noin kello 9:00 Yksi vuorossa olevista hoitajista aloittaa saunottamisen, ja toiset jatkavat asukkaiden avustamista aamiaiselle. Periaatteemme on, että jokainen saa nukkua niin myöhään kuin haluaa, aamupala pidetään lämpimänä odottamassa. Aamupäivän aikana tehdään mahdolliset hoitotoimenpiteet, esim. haavahoidot, verenpaineen mittaukset sekä tarvittaessa pestään pyykkiä, siistitään huonetta ym. askareita.
Kello 11:30 Lounas
Kello 13:00 Iltavuoro tulee töihin, lukee raportin ja jatkaa aamuvuoron kanssa työskentelyä. Iltapäivällä käydään apteekissa, jaetaan lääkkeitä, seurustellaan asukkaiden kanssa.
Kello 13:50 Päiväkahvi
Kello 14:00 Yhteistä viriketoimintaa
Kello 16:30 Päivällinen
Kello 18:30 Iltakierto alkaa, avustetaan asukkaita tarpeen mukaan. Iltapala.
Kello 20:45 Yöhoitaja tulee töihin. Yöhoitaja avustaa wc-käynneillä ja valvoo, että yö sujuu asiakkailla hyvin.
|